sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Erin Hunter - Karkotus

Myrskyklaanin parantajaoppilas Närhitassu on saanut tietää ennustuksesta, joka lupaa hänelle ja hänen sisaruksilleen pahaenteisen suurta mahtia. Hän uskoo, että mahti saattaa olla peräisin muinaisilta kissoilta, jotka ilmestyvät hänelle unissa. Yllättävän tilaisuuden tullen hän lähtee klaanitoveriensa kanssa vuoristoon, Kuohuvan Veden Heimon kotiseudulle, ja toivoo ennustuksen salaisuuden selviävän siellä. Vuoret kätkevät kuitenkin paitsi vastauksia myös uusia salaisuuksia, ja nuoret kissat joutuvat elämänsä seikkailuun.

Taas on ollut aika matkata eläinfantasian pariin kun Karkotus jatkaa Soturikissojen kolmikon mahdin kolmantena osana. Pieni joukko kissoja lähtee auttamaan pulaan joutunutta Kuohuvan Veden Heimoa vuorille, mukaan pääsevät myös Myrskyklaanin kolme nuorta oppilasta Paatsamatassu, Leijonatassu ja Närhitassu, joilla jokaisella on omat syynsä haluta mukaan matkalle. Perillä heitä on vastassa joukko vihaisia kulkukissoja, eikä heimokaan ota heitä lämmöllä vastaan.

Kirja tuntui aluksi olevan aika paljon saman toistamista, mitä aikaisemmissa kirjoissa on jo käyty läpi. Kaikki kuitenkin muuttui kun kaksi heimokissaa tulee pyytämään Myrskyklaanista apua ja joukko lähtee yhdessä auttamaan heimoa. Vaellus ei ole helppo ja oppilaat onnistuvat tietenkin ajamaan itsensä vaaraan. Oli mukavaa päästä taas pitkästä aikaa heimokissojen mukaan ja vaihtaa välillä maisemaa. Kirjaan onnistuttiin taas lisäämään vähän jännitystä tulevasta, vaikkei ennustuksesta vielä päässytkään jyvälle. Ehkä seuraava osa avaa tätä jo vähän enemmän?

Alkuperäinen nimi: Outcast, 2008
Arvosana: 4
Sivut: 311
Art house, 2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti