torstai 28. syyskuuta 2017

Anne Leinonen - Metsän äiti

Vihainperän käkkyrät männyt ovat sukupolvien saatossa nähneet paljon. Kun Riina palaa vuosien jälkeen töihin kotiseudulleen, hän törmää rauhallisen maalaiskylän sinnikkääseen vaikenemiseen. Onko nuoren naisen surmaaja yhä vapaana, ja miksi Riinan valvepainajaisissa toistuu yhä uudestaan kuva mökkiinsä palavasta miehestä? Kun naapurin kellarista löytyy kuollut mies, Riinan on pakko alkaa tutkia Vihainperän menneisyyttä. Hänen on selvitettävä, miten hänen hulluksi tullut äitinsä liittyy näkyihin - ja onko hän itse vaarassa. 
Metsän äiti on kertomus suvun painolastista, sovituksesta ja uhrista, joka on aina maksettava.

Riina alkaa nähdä näkyjä kauan sitten tapahtuneista asioista, samalla kun hänen kuollut äitinsä kuiskuttelee korvaan. Riinaa alkaa häiritä kyläläisten vaitonaisuus kauan sitten tapahtuneista murhista ja hän päättää alkaa itse kaivella menneitä. Menneisyyden kaivelu tuo mukanaan seurauksia, joita yksikään ihminen ei haluaisi kokea.

Takakannen perusteella odotin tältä kirjalta paljon, ehkä vähän liikojakin ja jouduin hiukan pettymään. Kirja tuntui jotenkin hätäiseltä ja tapahtumat etenivät todella vauhdikkaasti. Juonesta ei meinannut aluksi saada millään kiinni ja todellisuus ja rinnakkaistodellisuus sekoittuivat pahasti keskenään. Totuuden valjettua alkoi myös juoni valjeta enemmän ja lopulta juoni olikin ihan hyvä, ainakin erilainen. Ja voi kuinka Tiinu -kissan kohtalo suretti, mutta onneksi hahmojen elämät selkiytyivät ja pahoistakin virheistä huolimatta kaikki päättyi hyvin.

Arvosana: 3
Sivut: 207

Atena, 2017

maanantai 25. syyskuuta 2017

Sara Shepard - Kieroutunut

A:n pelottavat viestit tyrehtyivät jo vuosi sitten, kun Alison DiLaurentisin katoaminen lopulta selvisi. Aria, Spencer, Hanna ja Emily ovat lukion viimeisellä luokalla ja vanhempia, mutta eivät viisaampia. Pakkaa sekoittaa vielä Arian poikaystävän kotiin muuttanut blondi, suomalainen vaihto-oppilas!
Valehtelevilla viettelijöillä on enemmän salaisuuksia kuin koskaan - kieroutuneita salaisuuksia, jotka vaarantavat heidän huolella rakentamansa uuden, paremman elämän. Erityisesti he haluavat unohtaa edellisen kevään matkan Jamaikalle, missä he tekivät jotain anteeksiantamatonta.
Tytöt yrittävät epätoivoisesti unohtaa kohtalokkaan yön, mutta minä näin kaiken. Ja heidän luulisi jo tietävän, että kaikki salaisuudet paljastuvat... aikanaan. -A

Kieroutunut jatkaa Valehtelevien viettelijöiden sarjaa sen yhdeksäntenä osana. Viime kirjan lopussa tytöt vannoivat olevansa taas parhaita kavereita, mutta Jamaika reissun jälkeen kaikki on taas toisin, kun nämä neljä tyttöä tekivät jotain kamalaa ja peruuttamatonta. Emily tapaa naapuruston uuden tytön ja heistä tulee ystäviä, kunnes tytön isä pilaa kaiken ja Chloe syyttää kaikesta Emilyä. Arian ja Noelin rakkaus puolestaan kukoistaa, mutta kaikki tuntuu menevän pieleen kun Noelin luo muuttaa vaihto-oppilaana suomalainen kaunotar, joka on päättänyt saada Noelin itselleen. Spencer tapaa uudet sisaruspuolensa ja ihastuu tulevaan veljeensä, mutta tietenkin Spencer onnistuu ryssimään heidän välinsä ja samalla koko tuleva liitto tuntuu olevan vaakalaudalla. Hannan ja Miken tiet erkanevat, kun Hanna tarttuu saamaansa tilaisuuten toimia mallina, kaikki ei tietenkään suju suunnitelmien mukaan ja pian vaarassa on Hannan isän koko poliittinen ura. Puhumattakaan A:sta joka aikoo jälleen tehdä paluun.

Shepard onnistuu jälleen tuomaan sarjaan jotain uutta ja mielenkiintoista ja saa jo odottamaan seuraavan osan haalimista. Odotan mielenkiinnolla erityisesti Arian ja Noelin tulevaisuutta, joka ei tällä hetkellä vaikuta kovinkaan valoisalta. Hannan osuudet jäivät puolestaan jotenkin laimeiksi, eikä neidin elämä säväyttänyt läheskään niin paljoa kuin muiden, Hannan itsekeskeisyydellä saattaa olla osuutta asiaan. Loppu on todella kutkuttava ja jään mielenkiinnolla odottamaan mitä A:lla on tarjota tyttöjen päänmenoksi.

Alkuperäinen nimi: Twisted, 2011
Arvosana: 4,5
Sivut: 318

Gummerus, 2015

tiistai 19. syyskuuta 2017

Lauren Kate - Langennut

Luce Pricen epäillään sysyttäneen tulipalon, jossa hänen poikaystävänsä kuoli, ja rangaistukseksi hän joutuu tiukan vartioinnin sisäoppilaitokseen, missä kaikki muut oppilaat vaikuttavat sosiopaateilta. Uudessa koulussa Luce kohtaa Danielin, arvoituksellisen, etäällä pysyttelevän pojan, joka vetää tyttöä puoleensa kuin magneetti.
Luce haluaa selvittää Danielin mysteerin hinnalla millä hyvänsä. Totuuden tavoittelu vie hänet osalliseksi sielua ravistelevaan draamaan, eikä mikään ole enää sitä miltä näyttää...

Luce tuntee sisäoppilaitoksessa tapaamaansa Danieliin siltä seisomalta vetoa kun tämä ensikerran luo häneen katseensa ja näyttää kesoa, mutta poika tuntuu vihaavan häntä. Lucea piirittää myös todella herttainen Cam, joka tuntuu olevan lääpällään tyttöön, mutta Lucen mielessä pyörii vain Daniel. Pian tyttö alkaa selvittää Danielin menneisyyttä, ja hän saa huomata että Daniel ja Luce tuntevat toisensa paremmin kuin hän uskoikaan.

Tätä kirjaa on odotettu kuin kuuta nousevaa. Moneen kertaan julkaisu vain lykkääntyi ja lykkääntyi ja nyt kun sain sen vihdoin omakseni, päätin lukaista sen samantien. Kirja on sekoitus Twilightia ja Vampyyri päiväkirjoja, jossa on yksi tyttö ja kaksi yliluonnollista sulhaskandidaattia, toinen hyvä ja toinen paha. Jälleen kerran tytön on valittava kahden pojan välistä ja valinta kallistuu - yllätys yllätys - Danieliin. Itseäni kiehtoi enemmän Camin pahanpojan charmi.

Kirja oli kokonaisuudessaan ihan hyvää luettavaa, tietty pääjuoni kulki aika paljon samaa rataa kuin niin monet muut romantiikkaan taipuvat fantasiat kielletystä rakkaudesta, mutta kirjoittaja onnistui kuitenkin tuomaan juoneen mukaan myös jotakin uutta. Jään mielenkiinnolla odottamaan suomennetaanko jatko-osia myös, toivottavasti sillä haluaisin lukea myös ne ja katsoa miten parin tarina jatkuu.

Alkuperäinen nimi: Fallen, 2009
Arvosana: 4
Sivut: 453

WSOY, 2017

tiistai 12. syyskuuta 2017

Sara Shepard - Haluttu

Kolme pitkää vuotta Hanna, Spencer, Aria ja Emily ihmettelivät, mitä oikein tapahtui yönä, jolloin heidän paras ystävänsä Alison katosi. Nyt kun kaikkeen on lopulta saatu selvyys, he voivat unohtaa koko kamalan episodin. Tai niin he luulevat.
Kaikilla tarinoilla ei ole onnellista loppua, varsinkaan kun neljä valehtelevaa viettelijää ovat tehneet niin paljon pahojaan. Tulevatko tytöt saamaan kaiken, mitä ovat halunneet?
Eivät, sikäli kuin se minusta riippuu. -A


Hanna, Spencer, Aria ja Emily saavat tietää Alisonilla olleen kaksoissisko Courtney joka astuu mukaan kuvioihin ja joka itse väittää kovasti olevansa Alison. Tytöt ovat vihdoin saaneet rakkaan ystävänsä takaisin, jonka luulivat jo kauan sitten kuolleen. Mutta kaikki ei kuitenkaan ole niin mustavalkoista, kuten Valehtelevilta viettelijöiltä saattaa odottaa. Juuri kun kaikki alkoi selkiytyä tytöille, juoni tempaisikin itsensä täysin päälaelleen.

Haluttu on ehdottomasti sarjan paras tähänastisista lukemistani osista. Kirja on täynnä jännittäviä juonenkäänteitä ja tapahtumia, ja olisin halunnut lukea kirjan yhdellä kerralla loppuun asti. Loppua en myöskään osannut todellakaan aavistaa, vaan se tuli täysin puskista. Tv-sarja ja kirjat poikkeavat niin täysin toisistaan, ettei tapahtumia voi ennakoida tv-sarjan pohjalta. Myös kadonneiden henkilöiden kohtalot valkenevat, eikä totuus ole missään nimessä kaunista katseltavaa. Voi kumpa seuraavatkin osat jatkaisivat samaan malliin, eivätkä täysin floppaisi. Ja voi kuinka ihanaa kun tytöt saavat vihdoinkin ihmissuhteensa kuntoon, toivottavasti tätä herkkua on luvassa jatkossakin.

Alkuperäinen nimi: Wanted, 2010
Arvosana: 5
Sivut: 267

Gummerus, 2014

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Kiera Cass - Perijätär

Kaksikymmentä vuotta aiemmin hänen äitinsä sai kruunun. Nyt on prinsessa Eadlynin vuoro löytää todellinen rakkaus. 
Prinsessa Eadlyn on kuullut lukemattomia tarinoita Valinnasta, joka saattoi hänen vanhempansa yhteen, ja vaikka tapahtumat kuulostavatkin kauniilta sadulta, Eadlyn ei tahdo itselleen mitään sellaista. Valitettavasti hän ei kuitenkaan voi välttää hänelle valmisteltua polkua... eikä siten myöskään Valintaa. Eadlyn ei oleta löytävänsä todellista rakkautta Valinnan kolmenkymmenenviiden kandidaatin joukosta.
Oman onnellisen lopun löytäminen ei kuitenkaan ehkä olekaan niin mahdotonta kuin hän on aina luullut.

Prinsessa Eadlyn joutuu kovan paikan eteen kun hän osallistuu Valintaan. Eadlyn on jo suunnitellut kuinka hän säikäyttäisi pojat pakoon ja voisi jatkaa normaalia elämäänsä ilman aviomiestä. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan ja pian hän huomaa omaavansa tunteita tiettyjä sulhaskandidaatteja kohtaan.

Olin ensin innoissani kun kirja kolahti postilaatikkoon ja ilman sen kummempia takakannen lukemisia aloitin kirjan. Petyin suuresti kun tajusin ettei kirja kerrokaan enää Americasta ja Maxonista, vaan kirja alkaa toistaa itseään taas alusta. Jatkoin kuitenkin sitkeästi lukemista, onneksi! Cass onnistui jälleen kerran tempaisemaan minut mukaan palatsin tapahtumiin, enkä meinannut saada silmiäni irti tekstistä. Onhan kirja vähän saman kaavan toistoa, mutta tällä kertaa päästään seuraamaan tapahtumia valitsijan näkökulmasta, rooli ei myöskään ole missään nimessä kantajalleen helppo.

Olin alusta asti varma Eadlynin valinnasta, mutta nyt en enää olekkaan niin varma. Odotan innolla sarjan seuraavaa ja samalla viimeistä osaa, jota saakin odottaa taas tovin.

Alkuperäinen nimi: The heir, 2015
Arvosana: 4,5
Sivut: 340

Pen & paper, 2017

lauantai 2. syyskuuta 2017

Marko Hautala - Kuiskaava tyttö

Ei tarvitse olla hullu kuullakseen kuiskausta. Se on kuin tinnitus. Mutta tarttuu, jos vain olet kuullut tai lukenut kuiskaavasta tytöstä. Mitäpä siitä. Kuiskausta se vain on. Taukoamatta. Myös nukkuessa. Joskus saattaa tuntea hengityksen. Aivan kuin perhonen lepattaisi korvalehteä vasten. Tai huulet olisivat niin lähellä, että ne välillä koskettaisivat. Se saa hieromaan korvalehteä, joskus verille asti. 
Työtoveri on kuollut oudolla tavalla ja jättänyt Antonille punaisen kansion, Iida Hallaston potilaskertomuksen. Anton ei ole nähnyt Iida-tytärtään vuosiin. Eikä kansiokaan paljon kerro, pelkkää huuhaata koko juttu. Vai onko? Ehkä joku kuiskaa vastauksen. Haluat tai et.

Hautalalta olen aikaisemmin lukenut teoksen Kuokkamummo, nämä kaksi teosta muistuttavan paljon toisiaan, vaikka juoni onkin erilainen. Kuiskaava tyttö tarjoaa psykologista kauhua, joka osuu ja uppoo lukijan mieleen. Kirjaa lukiessa välillä alkaa tuntua että joku kuikuttelee omaankin korvaan, mutta onneksi se on vain mielikuvitusta. Vai onko?

Antonin kollega Unto Mäkilä kokee karmaisevan lopun kun hänet murhataan työpaikallaan. Psykoterapeutti Mäkilä jättää kuitenkin jälkeensä punaisen kansion, joka johdattaa Antonin Kuiskaavan tytön legendaan, kansio olisi kuitenkin kannattanut jättää avaamatta. Pian Anton huomaa olevansa keskellä psykedeelistä kauhua, jossa pelinappulana toimii hänen oma elämänsä.

Juoneltaan kirja on hyvä ja uskottava, siinä on paljon realistisia piirteitä, jotka tuovat kirjaan vain lisää elävyyttä ja aitouden tunnetta. Välillä tuntui ettei kirjaa vain voinut laskea käsistään, vaan olisin heti halunnut kauhaista ison osan siitä. Myös paljon jäi itselleni kuitenkin pimentoon ja olisin kaivannut näihin mietteisiini vastauksia, mutta olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikken vastauksia saanutkaan. Marko Hautala alkaa kyllä sijoittua yhdeksi omaksi lempparikseni, mitä tulee kotimaiseen kirjallisuuteen.

Arvosana: 4,5
Sivut: 255
Tammi, 2016