lauantai 28. huhtikuuta 2018

K. K. Alongi - Pakenijat

Jade herää junavaunussa, jonka ikkunat on peitetty ulkopuolelta. Kauhukuvat historiankirjoista vilisevät hänen mielessään, kun hän tajuaa vaunun olevan täynnä nuoria, kaikki matkalla kohti tuntematonta. Viimeinen asia, jonka Jade muistaa, on tulipalon hiillyttämä talonraunio ja helikopteri taivaalla. Aikuiset ovat palanneet, ja toistaiseksi se on kaikkea muuta kuin hyvä uutinen. 

Pakenijat on Kevätuhri trilogian päätösosa, edellinen kirja loppui tulipaloon ja tämä jatkuu siitä mihin edellinen jäi. Nuoret pelastuvat yhtä lukuunottamatta tulipalosta, mutta Jade ja Ali päätyvät tutkimuslaboratorioon Venäjälle, jossa heitä ei kohdella kuin kukkaa kämmenellä. Nuoret kohtaavat kirjassa vastoinkäymisiä vastoinkäymisen perään, eikä heidän matkansa ole helppo.

Juoneltaan kirja oli hyvä ja mukaansatempaava, siihen oli myös liitetty paljon yllättäviä käänteitä. Hahmot ovat kasvaneet huomattavasti matkansa aikana, eikä Jadekaan ollut enää niin ärsyttävä kuin ensimmäisessä kirjassa. Vihdoin tapahtui odottamani käänne Tomin ja Suseten välillä, mutta lopputulos Suseten tunteille oli tooodella yllättävä. Tapahtumille lukija ei saa mitään suoraa ja varmaa tietoa, mutta nuoret päätyivät samaan lopputulokseen mitä itsekin ensimmäisestä osasta lähtien uumoilin. Täyttä vitosta kirja ei saa, jäin kuitenkin kaipaamaan siitä vielä jotain enemmän. Sarja on kyllä ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Arvosana: 4
Sivut: 334
Otava, 2018

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Erin Hunter - Etäiset kaiut

Myrskyklaanin oppilaalla Kyyhkytassulla on erityinen lahja: hänen aistinsa tavoittavat yliluonnollisen kaukaisia asioita. Näyttää siltä, että hän kuuluu muinaisen ennustuksen tarkoittamaan kolmikkoon.
 Salaisuus ennustuksesta on Kyyhkytassulle kuitenkin raskas kantaa, etenkin kun hänen kateellinen sisarensa Murattitassu alkaa epäillä hänen toimiaan. Murattitassu löytää pakopaikan unista, joissa hänelle ilmestyy salaperäinen soturi. 
 Kuivuuden jälkeiset rankkasateet ovat herättäneet metsän eloon, mutta samalla ne saattavat Myrskyklaanin leirin suureen vaaraan. Klaanin kohtalo on nuorten siskosten käsissä: pystyykö Kyyhkytassu estämään kohtalokkaan onnettomuuden, ja mihin Murattitassun unet klaanin johtavat?

Etäiset kaiut on Tähtien enne -sarjan toinen osa. Kyyhkytassu kamppailee tunteidensa ja kykynsä kanssa, kun hänen siskonsa Murattitassu viettää aikaa synkän metsän kissojen kanssa, asettaen klaaninsa suureen vaaraan. Soturikissojen kirjat tuntuvat jatkavan "raakaa" juontaan, kun taas tässäkin kirjassa menetetään henkiä. Alku tuntui todella takkuavan, eikä juoni tuntunut etenevän juuri mihinkään, mutta sitten alkoi tapahtua rytinällä ja jännitys jatkui aivan viimeiselle sivulle asti. Kirjan lopetus oli taas todella onnistunut, onneksi hyllyssä odottaa jo kaksi seuraavaakin osaa luetuksi tulemista.



Alkuperäinen nimi: Fading echoes, 2010
Arvosana: 4
Sivut: 303
Art house, 2017