keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Kiera Cass - Perijätär

Kaksikymmentä vuotta aiemmin hänen äitinsä sai kruunun. Nyt on prinsessa Eadlynin vuoro löytää todellinen rakkaus. 
Prinsessa Eadlyn on kuullut lukemattomia tarinoita Valinnasta, joka saattoi hänen vanhempansa yhteen, ja vaikka tapahtumat kuulostavatkin kauniilta sadulta, Eadlyn ei tahdo itselleen mitään sellaista. Valitettavasti hän ei kuitenkaan voi välttää hänelle valmisteltua polkua... eikä siten myöskään Valintaa. Eadlyn ei oleta löytävänsä todellista rakkautta Valinnan kolmenkymmenenviiden kandidaatin joukosta.
Oman onnellisen lopun löytäminen ei kuitenkaan ehkä olekaan niin mahdotonta kuin hän on aina luullut.

Prinsessa Eadlyn joutuu kovan paikan eteen kun hän osallistuu Valintaan. Eadlyn on jo suunnitellut kuinka hän säikäyttäisi pojat pakoon ja voisi jatkaa normaalia elämäänsä ilman aviomiestä. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan ja pian hän huomaa omaavansa tunteita tiettyjä sulhaskandidaatteja kohtaan.

Olin ensin innoissani kun kirja kolahti postilaatikkoon ja ilman sen kummempia takakannen lukemisia aloitin kirjan. Petyin suuresti kun tajusin ettei kirja kerrokaan enää Americasta ja Maxonista, vaan kirja alkaa toistaa itseään taas alusta. Jatkoin kuitenkin sitkeästi lukemista, onneksi! Cass onnistui jälleen kerran tempaisemaan minut mukaan palatsin tapahtumiin, enkä meinannut saada silmiäni irti tekstistä. Onhan kirja vähän saman kaavan toistoa, mutta tällä kertaa päästään seuraamaan tapahtumia valitsijan näkökulmasta, rooli ei myöskään ole missään nimessä kantajalleen helppo.

Olin alusta asti varma Eadlynin valinnasta, mutta nyt en enää olekkaan niin varma. Odotan innolla sarjan seuraavaa ja samalla viimeistä osaa, jota saakin odottaa taas tovin.

Alkuperäinen nimi: The heir, 2015
Arvosana: 4,5
Sivut: 340

Pen & paper, 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti