maanantai 28. marraskuuta 2016

Elena Mady - Vaihdokas

Nuori nainen herää hohdokkaan Alex Winterin kehossa. Hän on vierailija, vaihdokas, aave elämästä joka päättyi liian varhain. Hän on vihainen ja pysyy mielummin kuolleena kuin elää jonkun toisen elämää. Mutta Alexina hän saa ensimmäisen kerran kosketuksen ystävyyteen ja rakkauteen. Voiko hän jäädä ja silti pitää kiinni itsestään? Sitten kaiken sekoittaa murha, ja kuolemaa pakopaikkanaan pitänyt Alex joutuu taistelemaan elämänsä ja rakkaidensa puolesta.

Vaihdokas on The body jumper trilogian avausosa. Päähenkilö on vaihdokas, joka hyppää ruumiista toiseen jonkun salaperäisen voiman ohjailemana. Tällä kertaa hän päätyy Alex nimisen nuoren naisen ruumiiseen ja päättää jäädä selvittelemään tytön vanhempien murhaa, puhumattakaan tunteistaan kuumaa naapurinpoika Jesseä kohtaan.

Kirja oli aivan huippu ja juonikin todella hyvä. Jälleen yksi kirja joka singahtaa ehdottomasti parhaiden lukemieni kirjojen joukkoon. Kirjassa oli tasaista jännitystä alusta loppuun asti. Osuin oikeaan uumoillessani kuka loppujen lopuksi murhasi tytön vanhemmat ja siinä samalla muutamia muitakin, mutta silti se tuli yllätyksenä kun sen aika koitti. Myöskään romantiikkaa ei kirjasta puuttunut, sillä ei päässyt kunnolla mässäilemään, mutta se ei todellakaan haitannut. Rakkautta juuri sopivassa suhteessa.

Pidin kirjan hahmoista paljon, erityisesti juuri Alexista ja sydänten läpättäjä Jessestä. Alex on nuori ja vahva nainen, ulkoapäin vaikuttaa itsevarmalta, mutta pian pinta alkaa murentua. Jesse puolestaan, tuo kuuma naapurinpoika. Itsevarmuutta ei tunnu herralta puuttuvan, mutta silti kovin hellyyttävä persoona. Myös sivuhenkilöt ovat oikein onnistuneita, pienenä lisänä pakkaa sekoittaa Jessen tyttöystävä.

Seuraava osa on jo kirjastosta varattuna ja nyt odotan innolla että pääsen siihen käsiksi. Jään myös mielenkiinnolla odottamaan Alexin takana olevan tytön oikeaa tarinaa.


Arvosana: 5
Sivut: 379

WSOY, 2015

The body jumper

The body jumper on Elena Madyn kirjoittama fantasiatrilogia. Päähenkilö on vaihdokas, joka hyppää ruumiista toiseen jonkun salaperäisen voiman ohjailemana. Tällä kertaa hän päätyy Alex nimisen nuoren naisen ruumiiseen ja päättää jäädä selvittelemään tytön vanhempien murhaa, puhumattakaan tunteistaan kuumaa naapurinpoika Jesseä kohtaan. Jännitystä ja romantiikka ei tästä sarjasta puutu. Kuka Alexin takana oleileva tyttö todellisuudessa on ja mitä hänelle on tapahtunut?








1. Vaihdokas, 2015
2. Varjo, 2016
3. ?

torstai 24. marraskuuta 2016

Erin Hunter - Matka alkaa

Kolme karhunpentua elää tavallista karhun elämää: jääkarhu Kallik saalistaa jäätiköllä, harmaakarhu Toklo vaeltaa metsissä ja mustakarhu Lusa asuu eläintarhan Karhulinnassa. Heidän elämänsä kuitenkin mullistuvat, kun he joutuvat eroon perheistään. Kallik menettää emonsa, Toklo joutuu hylätyksi ja Lusa ei voi vastustaa vapauden kutsua vaan karkaa.

Nuoret karhut päätyvät monien vaiheiden jälkeen yhteen ja lähtevät huimaan seikkailuun etsimään uutta tulevaisuutta oppaanaan harmaakarhunpentu Ujurak, joka ei ole aivan tavallinen karhu.

Soturikissoista tunnetuksi tullut Erin Hunter jatkaa eläinmaailman fantasioita tällä kertaa Etsijät kirjasarjan avaavalla teoksella Matka alkaa, jossa pääosissa seikkailevat tällä kertaa karhut. Kirjassa seurataan kolmen täysin erilaisista ympäristöistä tulevien karhunpentujen matkaa, joilla jokaisella on kuitenkin samankaltaiset uskomukset. Matka alkaa on hyvin samantapainen Hunterin aiempien kirjojen kanssa, mutta Ujurakin erilaisuus yllätti minut täysin, en olisi uskonut törmääväni tällaiseen Hunterin kirjoja lukiessani. Kirjassa käsitellään aika voimakkaita tunteita, menetyksen tuskasta hylätyksi tulemisen tunteeseen. Juoni on ihan mielenkiintoinen, vaikkakin se tuntui välillä saman toistamiselta ja sen takia menetti osan hohdostaan.

Hahmot ovat hyvinkin sympaattisia ja kaikilla on omat surulliset tarinansa kerrottavanaan ja kaikkien on pärjättävä vaarallisessa luonnossa omillaan vailla sen suurempia tietoja. Ihan mielenkiinnolla odotan karhunpentujen tulevaa seikkailua ja Ujurakin tarinaa.


Alkuperäinen nimi: The quest begins, 2008
Arvosana: 3,5
Sivut: 269

Jalava, 2013

Etsijät

Etsijät (Seekers) on Erin Hunterin kuusiosainen fantasiakirjasarja, jossa seikkailevat karhut. Sarjassa seurataan täysin erilaisista ympäristöistä lähtöisin olevien karhunpentujen matkaa, emonsa menettäneen jääkarhu Kallikin, eläintarhassa kasvaneen mustakarhu Lusan, emonsa hylkäämän harmaakarhu Toklon ja epätavallisen harmaakarhu Ujurikin. Pennut päätyvät monien sattumusten jälkeen yhteen ja pian heidän yhteinen matkansa alkaa.









1. Matka alkaa, 2013 (The quest begins, 2008)
2. Iso karhujärvi, 2013 (Great bear lake, 2009)
3. Savuvuori, 2014 (Smoke mountain, 2009)
4. Viimeinen erämaa, 2014 (The last wilderness, 2010)
5. Taivaan tuli, 2015 (The fire in the sky, 2010)
6. Tähtien henget, 2015 (Spirits in the stars, 2011)

maanantai 21. marraskuuta 2016

Kiera Cass - Valinta

Kolmellekymmenelleviidelle tytölle Valinta on elämän mullistava mahdollisuus. Se on tilaisuus paeta jo syntymässä valmiiksi määriteltyä elämää. Tilaisuus tempautua kimaltavien iltapukujen ja mittaamattoman arvokkaiden korujen maailmaan. Tilaisuus elää palatsissa ja kilpailla komean prinssi Maxonin sydämestä.

America Singerille Valintaan joutuminen on kuitenkin painajainen. Sen myötä hän joutuu hylkäämään salaisen rakkaussuhteensa kastiltaan häntä alempiarvoiseen Aspeniin. Se tarkoittaa myös kotoa lähtemistä ja osallistumista ankaraan kilpailuun kruunusta, jota hän ei halua. Lisäksi se merkitsee elämää palatsissa, jossa jatkuvana uhkana ovat kapinallisten väkivaltaiset hyökkäykset.

Sitten America tapaa prinssi Maxonin. Vähitellen hän alkaa kyseenalaistaa itselleen tekemiään suunnitelmia ja ymmärtää, että hänen haaveidensa elämä ei ehkä vedä vertoja yllättävälle tulevaisuudelle.

Valinta on kutkuttavan jännittävä ja sopivasti romantiikkaa sisältävä fantasiakirja. Pidän juonesta todella paljon ja American kokemukset saivat välillä omankin sydämeni läpättämään. Juoni sai lopussa myös Aspenin ja American suhteen yllättävän käänteen kun herra saapuu linnaan ja pari tekee vaarallisen ratkaisun. Kirjan on paljon kerrottu samaistuvan Nälkäpeliin, itse en kuitenkaan löydä oikein muita samankaltaisuuksia kuin Valinnan kastit ja Nälkäpelin vyöhykkeet, toistaiseksi tässä kirjassa ei ole diktaattoria pyörittämässä kansalaisia.

Kirjan henkilöt ovat myös parhautta. America on ainoa päähenkilö jossa ei ollut mitään ärsyttäviä piirteitä, vaan hänet oli luotu täydellisesti. Pidin myös Maxonista, josta ei myöskään oltu tehty täydellistä naistenmiestä, vaan hänestäkin löytyy omat pikku "vikansa".

Kirja saa ehdottomasti täydet viisi pistettä ja sujauttaa itsensä parhaiden lukemieni kirjojen joukkoon. En kerta kaikkiaan keksi kirjasta mitään negatiivista. Odotan jo innolla saavani lukea seuraavan osan, jolle nousi tämän kirjan myötä suuret odotukset.

Alkuperäinen nimi: The selection, 2012
Arvosana: 5
Sivut: 334
 

Pen and paper, 2016

Valinta

Valinta (The selection series) on Kiera Cassin kirjoittama fantasiakirjasarja. Ihmiset on jaettu kahdeksaan kastiin sodan jälkeisessä maailmassa. Nyt on kuitenkin tullut aika, jolloin kahdeksikostakin voi tulla ykkönen kun 35 onnekasta tyttöä lähetetään linnaan taistelemaan tiensä prinssin sydämeen ja voittajia voi olla vain yksi. America Singer on myös yksi näistä tytöistä ja vastentahtoisesti lähtee mukaan kisaan, mutta saakin huomata että hänen ennakkoluulonsa prinssiä kohtaan eivät ehkä olekaan niin oikeassa, eikä kisasta todellakaan tule helppo, varsinkaan kun linnassa on jatkuvana uhkana kapinallisten vaaralliset hyökkäykset.







1. Valinta, 2016 (The selection, 2012)
2. Eliitti, 2016 (The elite, 2013)
3. Ainoa, 2017 (The one, 2014)
4. Perijätär, 2017 (The heir, 2015)
5. Kruunu, 2018 (The crown, 2016)

perjantai 18. marraskuuta 2016

Saara Kesävuori - Musta hevonen

Lidia elää niin rajua elämää, ettei pariksi päiväksi katoaminen tarkoita mitään muille kuin tytön hätääntyneelle äidille. Karin rukoilee apua Anni Elorannalta, onhan tyttö yksi huostaanotetuista nuorista, joille Anni on opettanut itsepuolustustaitoja perhekoti Kattilassa Tampereen Kissanmaalla. Kun Lidian ruumis löytyy rannalta pahvilaatikosta ja pääepäillyksi osoittautuu Annin veli, Anni kääriikin hihansa. Isoveljensä syyttömyydestä hän on varmempi kuin veli itse.

Kirja tuntui aluksi itselläni vähän tökkivän, mutta kun pääsi vauhtiin, oli kirja ihan hyvää luettavaa. Harmitti vähän kun takakannessa paljastettiin tytön kuolema joka tapahtui vasta niin pitkällä kirjassa, eipä tuo olisi muutenkaan varmasti yllätyksenä tullut, mutta kuitenkin. Musta hevonen käsitteli paljon elämän haasteitakin, kuten luottamuspulaa ja mielenterveysongelmia, sekä riippuvuutta. Moni asia kirjan juonessa jäi kuitenkin hieman mietityttämään.

Kirjan hahmot ovatkin omaa luokkaansa. Mukaan mahtui jos jonkinlaista tallaajaa, enkä valitettavasti löytänyt heidän joukostaan omaa suosikkiani. Anni oli jotenkin kovin pidättäytyväinen ja etäinen, Karin ehkä vähän liiankin hysteerinen jo perusluonteeltaan, Santtu oli kuitenkin ihan menettelevä ja mielenkiintoinen persoona.




Arvosana: 3
Sivut: 273

Tammi, 2015

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Harri Nykänen - Mullasta maan

Peliyhtiön myynnillä äkkirikastunut Joonas Salo ostaa tilan Itä-Lapista ja muuttaa sinne miettimään, mitä aikoo tehdä elämällään. Päärakennus on paikallisen mahtisuvun entinen, kotitalo, jonka outo menneisyys puhuttaa yhä kyläläisiä. Siellä viimeksi asunut Toivo Kojamo, veljeksistä nuorin, erakoitui 1970-luvun alussa, rakennutti talon ympärille aidan ja hankki koiria vahtimaan aluetta. Kyläläiset ovat vuosikymmeniä arvuutelleet, mitä Toivo halusi suojella - legendaarisen isänsä kätkemää aarretta vai jotain muuta? Salo uppoutuu talon historiaan ja pala palalta hänelle selviää, mitä siellä on tapahtunut vuosikymmeniä sitten. Syy Toivon eristäytymiseen on traagisempi kuin kukaan olisi voinut aavistaa.

Harri Nykäsen Mullasta maan on tiivistunnelmainen dekkari, jossa Joonas Salo alkaa selvittää ostamansa talon kätkemää salaisuutta. Mies saa kuin saakin ratkaistua mysteeriä pala palalta, mutta ei tunnu voivan luottaa kaikkiin kyläläisiin, varsinkaan kun löytää talostaan vainajan ja ihmisiä murhataan. Täytyy myöntää etten itse olisi todellakaan valmis asumaan talossa josta löytyy ruumis.

Kirja tarjosi jännittävän tarinan höystettynä pienen kylän draamalla, jota kyllä riitti näinkin lyhyessä teoksessa - mustasukkaisista parisuhdedraamoista ulvoviin ihmisiin. Kirjassa pääsi tutustumaan jos jonkinlaisiin hahmoihin ja mielestäni kaikki sopivat teokseen kuin nenä päähän, puhumattakaan juopottelevasta shamaanista. Kirjan loppuun olin myös tyytyväinen, kuinka päähenkilö kertoi pala palalta totuuden pienen kylän kummittelevasta salaisuudesta, mutta jätti kuitenkin jotain itselleenkin. Totuus oli hurja, muttei kuitenkaan liian spesiaali.


Arvosana: 4
Sivut: 237
CrimeTime, 2014

tiistai 8. marraskuuta 2016

Steinar Bragi - Sumu

Sumu on niin sakeaa, että matkalaisten jeeppi törmää talon seinään. Yksinäisessä talossa keskellä Islannin autiota erämaata asuu salaperäinen vanha pariskunta, joka vastentahtoisesti tarjoaa seurueelle yöpaikan. Taloa ympäröivä erämaa huokuu uhkaa, ja pian myös majapaikasta paljastuu karmaisevia salaisuuksia. Puhelimet eivät löydä kenttää, seurueen koira katoaa ja selittämättömät tapahtumat alkavat horjuttaa ystävysten mieltä. Minne voi paeta, kun pakopaikkaa ei ole?

Sumu lupailee hyvää psykologista kauhua, itse kuitenkin vähän petyin teokseen, jota kohtaan itselläni oli suuret odotukset. Teos jäi mielestäni vähän vaisuksi kauhun osalta, kirjassa oli kyllä muutamia jännittäviä kohtauksia ja todellista salaperäisyyttä, mutta siihen se sitten omalta osaltani jäikin. Kirjassa koiran kohtalo oli niin kuvottava, että se sai minut lyömään kannet kiinni ja jatkamaan teoksen lukemista vasta parin päivän päästä. Ehkä nämä psykologiset kauhut eivät oikein sovi omaan kirjakuntaan.

Hahmot olivat kyllä osuneet naulan kantaan, ja erityisesti pidin Vigdísistä. Vanhuksien salaperäisyys tuntui välillä jopa vähän karmivalta, varsinkin ukon.

Niin moni asia jäi vielä auki ja näihin saakin heittää omia näkemyksiä. Mitä kirjassa lopulta oikein tapahtui ja mikä oli vanhusten osuus tähän kaikkeen? Mikä on kirjan hahmojen kohtalo? Mikä oli salaperäisen perheen tarina?

Alkuperäinen nimi: Hálendið, 2011
Arvosana: 2,5
Sivut: 287

Like, 2016

tiistai 1. marraskuuta 2016

Kiersten White - Loputtomasti

Evie haluaisi olla ihan tavallinen nuori, mutta yliluonnollinen menneisyys ei jätä häntä rauhaan. Kansainvälisessä paranormaalien hallintavirastossa on uusi johtaja, joka haluaa Evien takaisin päämajaan. Pimeän hovin kuningatar kiduttaa ihmisiä myrkyllisessä valtakunnassaan. Ja kaiken lisäksi yliluonnolliset olennot ovat itsepintaisesti sitä mieltä, että Evie on ainoa, joka voi pelastaa heidän henkensä. Kello tikittää koko yliluonnolliselle maailmalle, ja sen kohtalo lepää yksin Evien käsissä. Se siitä normaalista.

Loputtomasti on Paranormaali -trilogian päätösosa. Kiersten White onnistui tarjoamaan trilogiallaan vähän erilaisuutta fantasiakirjojen maailmaan, mutta valitettavasti sarjan päätösosa ei oikein itseäni sykähdyttänyt, vaan oli ottanut mielestäni takapakkia edeltäjiinsä verrattuna. Kirjassa oli toki paljon eri tapahtumia ja kohokohtia, mutta ne tuntuivat jotenkin laimeilta. Keijumaailmassa vierailu oli kylläkin mukavaa luettavaa. Kirjan loppu oli hyvä ja osittain jopa hieman haikeakin.

Evie alkoi saada tässä kirjassa välillä vähän lapsellisia piirteitä, enkä pitänyt muutenkaan kun tähän kirjaan oli tungettu "teinislangia" kun sitä ei edeltävissä osissakaan ollut. Jack tuli kuin tulikin takaisin, mutta ei saanut niin isoa roolia kuin aiemmin.


Alkuperäinen nimi: Endlessly, 2012
Arvosana: 3
Sivut: 362
Gummerus, 2013