perjantai 26. elokuuta 2016

Dorothy Hearst - Suden lupaus

Kaala syntyy kiellettyyn sekaveriseen pentueeseen. Hänen annetaan jäädä henkiin, mutta hänen asemansa laumassa on alati uhattuna. Mikä pahinta, Kaala tuntee outoa vetoa susien metsästysmaille asettuneiden ihmisten seuraan. Kun samasta riistasta taistelevien lajien välille uhkaa syttyä kohtalokas sota, Kaalalla on viimeinen tilaisuus osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen. Suden lupauksen taakse kätkeytyvän valheen on aika tulla julki.

Dorothy Hearstin kirjoittama Suden lupaus on mukaansatempaava ja upea kertomus susien elämästä ja erityisesti nuoren Kaalan kasvutarina hänen hakiessa laumansa hyväksyntää ja omaa paikkaansa. Nuori Kaala tapaa ihmistyttö TaLin, jonka kanssa olo vaarantaa koko susilauman turvallisuuden. Kaikki kuitenkin muuttuu kun Kaala ystävineen saa kuulla että kaikki mihin sudet uskovat, saattaakin olla valetta.

Taas yksi kirja jonka lukemista olen lykännyt aivan turhaan, pidän kirjan juonesta ja koko kirjan ideasta muutenkin, eikä erilaisilta tunnetiloiltakaan voi välttyä, kirja alkaa heti surullisissa tunnelmissa, mutta matkan aikana mukaan mahtuu myös huvittuneisuutta ja vihastumisia. Myös kirjan hahmot ovat omia persooniaan, joista oli helppo löytää omat suosikit ja inhokit. Omiin suosikkeihini nousivat ehdottomasti päähenkilö Kaala, reppana Àzzuen ja kunnianhimoinen Yllin, jonka olisin toivonut olevan enemmän esillä kirjassa.

Ymmärtääkseni kirjaan on tehty jatkoa kahden teoksen verran, mutta valitettavasti niitä ei ainakaan vielä ole suomennettu. Toivotaan että pääsemme joskus vielä lukemaan nämäkin teokset suomeksi.


Alkuperäinen nimi: Promise of the Wolves, 2008
Arvosana: 4,5
Sivut: 329
WSOY, 2009

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti