Maisa palaa myös lapsuusmaisemiinsa Vaasan Suvikylään tehdessään väitöskirjaa Suvikylän historiasta, johon liittyy myös erittäin voimakkaasti paikallisten asukkaiden kertoma tarina palottavasta, lapsia tappavasta kuokkamummosta. Maisa tarttuu tähän ja alkaa selvittää Kuokkamummon legendaa, mutta olisiko legendan pitänyt vain antaa olla? Samaan aikaan Maisan tuntema teinityttö Sagal katoaa ja hän saa huomata paikallisen teinijengin liittyvän myös asiaan.
»Joiltakin se syö sydämet. Se kaivaa ne rinnasta kuokalla, olit elossa tai et.»
Kirjaa on paljon kuvailtu "epätasaisen hyytäväksi" ja itse olen myös paljon samoilla linjoilla epätasaisuuden kanssa. Juoni hyppi ja pomppi melko paljon ja juuri kun tuntui ettei pysy enää juonessa lainkaan mukana, tapahtui taas jokin yllättävä käänne joka sai katsomaan kokonaisuutta täysin uudella tavalla. Juoni on myös kekseliäs ja kiinnostava, oli mielenkiintoista seurata miten kyläläisten urbaani legenda alkoi kehkeytyä yhä todellisemmaksi ja todellisemmaksi.
Kirjassa ei ollut hyytäviä kohtauksia niin paljoa kuin olisin odottanut, mutta Hautala onnistui kuitenkin lisäämään niitä sinne tänne kirjaan onnistuneesti. Teksti oli muutenkin sujuvaa ja helppolukuista, ja huolimatta pelottavien kohtausten vähäisyydessä piti todella hyvin otteessaan. Tekstiin mahtui myös tunteita herättäviä kohtauksia, kuten itseäni kuvottava koiran tappaminen, joka oli kuvattu varsin yksityiskohtaisesti.
Pidin kirjan henkilöhahmoista. Erityisesti Samuelin ja Julian tarina oli kiinnostava, johon myös kirjassa eniten keskityttiin. Hahmot tuntuivat aidoilta ja kaikilla oli omat yksityiskohtaiset piirteensä, jotka elävöittivät kivasti. Olisin toivonut vähän enemmän paneutumista hahmojen kohtaloon, nyt monien kohtalot jäivät kokonaan auki - mitä hahmoille lopulta tapahtui?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti