perjantai 12. kesäkuuta 2015

Blaine Harden - Leiri 14 pako Pohjois-Koreasta

Blaine Hardenin Leiri 14 kertoo Shin Dong-Hyukista, joka syntyi Pohjois-Korean vankileirillä vuonna 1982. Shin asui yli kaksikymmentä vuotta vankileirillä, jonka jälkeen pakeni sieltä. Kirja kertookin Shinin elämästä vankileirillä, miten jopa hänen äitinsä ja veljensä tapettiin hänen silmiensä edessä. Teoksessa pääset lukemaan todellisuutta elämästä vankileirillä.

»Kukaan toinen vankileirillä syntynyt ja varttunut ei ole selviytynyt sieltä hengissä voidakseen kertoa, mitä leirissä tapahtui - ja tapahtuu tänäkin päivänä.»

Kirjan tapahtumat ovat paikka paikoin todella raakojakin, miten jotkut kohtelevat ihmisiä tuolla tavalla. On järkyttävää ajatella, että monet ihmiset oikeasti syntyvät vankileireillä, eivätkä tiedä muusta maailmasta mitään, he vain tyytyvät kohtaloonsa ja pitävät vankileiriä ainoana oikeana kotinaan. Shinin elämä vankileirillä on ollut kamalaa ja julmaa, hänen pakonsa onnistui, vaikka mukana oli paljon pieniä asioita, jotka olisivat hyvin voineet johtaa epäonnistumiseen.

»Maanalaisen vankilan vartijat kiduttivat Shiniä palavan hiilisangon yllä selvittääkseen hänen osuutensa äidin ja veljen pakosuunnitelmaan.»

Kirjassa kerrottiin myös Shinin elämästä paon jälkeen. On ollut varmasti todella paljon oppimista vankileirin ulkopuolella, elämä on ollut helpompaa kun ei ole tarvinnut koko ajan olla jatkuvan pelon alla. Shin on myös tutustunut pakonsa jälkeen itseensä paremmin, hän löysi itsestään uudenlaisia tunteita, joita ei ole koskaan vankileirillä tuntenut tai saanut osakseen. Kuten kirjassakin sanottiin - rakkaus on aivan vieras sana vankileirillä syntyneille. On järkyttävää ajatella, että vielä tänäkin päivänä on olemassa vankileirejä, kirjan takakannen mukaan näillä Pohjois-Korean vankileireillä on jopa 200 000 vankia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti